lauantai 4. elokuuta 2007

Ari Koivunen Oulussa Toppilan möljällä

Päivitys 05.08.2007.

Sain vihdoinkin "muutaman" kuvatuksen valmihiksi asti:
Päätin sävyttää kuvatukset, koska valo keikkapaikalla
oli mitä oli ja mielestäni ne kuvastavat keikan hurmi-
oitunutta "Beatlemaniaa" näin väritettyinä parhaiten.
Kuvia on aivan liikaa (?), kuten tavallista, mutta jos
paikalla olleista sadoista Ari Koivusen faneista edes muu-
tama löytää itsensä, taikka pääsee näiden otoksien kaut-
ta takaisin keikkatunnelmiin, niin asia on silloin OK!.

Omia mietteitäni keikasta, Arista ja bändistä:
Oli se luojan lykky. että Ari voitti Idols 2007-kisan, eikä
ryhtynyt laulamaan humppaa, taikka valsseja vaikka osa
Idols tuomareista sitä vaatikin, huh, huh!.
Ari piti viisaasti oman päänsä ja piti tiukasti kiinni hevi-
linjastaan. Jumankauta jäbähän on aivan mieletön-ilmiö-
mäinen laulun:,- ja show-lahjoiltaan: laulu yltää tarpeen
vaatiessa korkeuksiin-atmosfääreihin, jonne tavallisesti pääs-
ee vain NASAn kuuraketilla, taikka suihkukoneella!. :)
Toivotaan että Ari ei vedä itseään piippuun, eikä vedä, koska
pää tuntuu olevan hyvässä kunnossa ja arvot kohdallaan,
Ari on aivan tavallisen oloinen "naapurinpoika", eikä ole ihme,
että hän on päässyt näin lyhyessä ajassa sekä nuorien, että
varttuneempien ihmisten sydämiin.

Arin bändi on myös aivan mielettömän kova-ammatti-
taitoinen ja osaa vetää kunnon shown, kuten kuvista
näkyy!.
Saas nähdä koska poikia viedään ulkomaille!
Parempia fanien kommentteja-tunnelmia keikasta
löydät Ari Koivusen Foorumista, eli tästä klikkaamalla.
Linkkejä:
- Ari Koivusen kotisivut - Meri-Oulu
Hyvää kesänjatkoa, kiitokset bändille, Arille ja Samille!

Muuta:
Ari Koivusen lämppärinä toiminut Oululaisbändi
Blue Frequency teki kuuluttajan mukaan maailmanennä-
tyksen keikkamatkan lyhyydessä: n. 7 metriä ja risat
treenikämpästä Meri-Oulun lavan reunaan mitaten,
uskottavahan se on, kun poikien treenikämppä sijaitsee ai-
van Meri-Oulun lavan nurkan takana.
Pojat vetivät lämppärille siunaantuneen aloituksen aivan
tyylikkäästi, pientä hiontaa ja heistä kuullaan vielä!.
Päivitys 04.08.2007.

Vuoden 2007 Idols-voittaja "hevi" Ari Koivunen villitsi
Oululaiset faninsa (myös meikäläisen) Meri-Oulun Top-
pilan möljällä perjantaina 03.08.2007.

Tälle paikalle ilmestyy lähiaikoina lisää kuvia Ari Koivusesta
ja muutama sananen keikasta, kenties?

. . . tästä klikkaamalla löytyy ensinälkään muutama vauhdikas
yleisökuva, loput (... kpl?) kuvat ilmestyvät samaan paikkaan pikapuolin.
kuvia ari koivunen, ari koivunen oulu, ari koivunen kuva, ari koivunen kuvia, ari koivunen kuvat,
ari koivunen toppila, ari koivunen oulu.