sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Liminganlahden luontokeskus

päivitys 26.04.2008

Liminganlahden luontokeskuksessa, järjestettiin eilen
lintukuvafestivaali.
Festivaalia oli saapunut katsomaan melkoinen joukkio
luonnosta kiinnostuneita immeisiä.

Väenpaljouden vuoksi suuntasin putkineni Puhkiavan-
perän lintutornille.
Muutamia kuvia reissustani löytyy klikkaamalla tästä.

Päivän aikana näin kevään ensimmäisen kuovin, kurki-
parven, "hämppiksen", "kärpiäisen", sekä perhosen :)

päivitys 20.04.2008

Kuva: Liminganlahden luontokeskus.
Pitkä ja puuduttava jääkiekkokausi on lopultakin takana
ja Oulun Kärpistä tuli jälleen suomenmestari. Nyt on
aikaa keskittyä ja laajentaa kuvausintoa myös toisaalle.

Oulun lähistöllä Limingassa sijaitsee suojeltu, maailman
arvokkain lintualue, Liminganlahti.
Liminganlahti sijaitsee Oulun eteläpuolella Limingan,
Lumijoen, Kempeleen ja Oulunsalon kuntien alueella.
Liminganlahti on kansainvälisesti tunnettu ja arvostet-
tu lintuvesi, ja se kuuluu Natura-ohjelmaan.


Kuva: Hanhi Liminganlahden taivaalla.
Meikäläisellä on kevättä rinnassa, niin kuin monella
muullakin pitkän, uuvuttavan, ankean ja pimeän talven
jälkeen. Oma perinteinen virittäytymiseni kevääseen al-
kaa vasta, kun olen nähnyt muutaman muuttolinnun.


Kuva: pajunkissat.
Kevät-aiheisia linkkejä:
- Havaintopäiväkirja Hatikka Lintuhavaintoja
koko Suomen alueelta, lähes reaaliaikaisesti.
- Luontoliiton kevätseuranta
- Kevät Suomessa / Wikipedia - WWF-Suomi
- BirdlLife / Lintutilanne Suomessa
- Suomen ympäristökeskus - Kevättuuli
- Luontokuva.org - Muuttolintu / Wikipedia
- YLE Areena / Ensimmäiset muuttolinnut
- Lintubongaus / Wikipedia
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Suomen luonnonsuojeluliitto / valokuvia
- Suomen luonnonsuojeluliitto / Wikipedia


Kuva: Hanhet ruovikkoisella merenlahdella.
Tätä paloa ja hiukan janoakin
sammuttaakseni tein eilen lä-
hes joka keväisen linturetken
Liminganlahden luonto-
keskukseen
.
Päivä oli tosi lämmin ja aurin-
ko paistaa möllötteli koko päi-
vän ajan, aivan pilvettömältä
taivaalta.
Väkeä oli paikalla runsaanlaisesti, osa bongaili lintuja
ja jotkut ottivat aurinkoa, söivät eväitään, tai paistoi-
vat HK:ta, taikka Atriaa grillikatoksessa.


Kuva: Joutsen Liminganlahden taivaalla.
Hanhia ja joutsenia lenteli melko tiheään ja jokainen
vähänkään hereillä ollut näki ainakin vilahduksen näistä
upeista ja veikeistä kevääntuojista. Lintuja näkyi tasai-
seen tahtiin aina n. klo 16.00 asti, jonka jälkeen tuli täysi
hiljaisuus, niiden siirryttyä ruokailemaan läheisille pelloille.


Kuva: Liminganlahden luontokeskuksen tarkkailulato.
Liminganlahden luontokeskus on vain n. 20 min. ajomat-
kan päässä Oulusta ja matkaa kertyy n. 25 km.


Kuva: Hanhi
Luontokeskus sijaitsee Limingan Virkkulassa, osoitteessa
Rantakurvi 6. Aivan keskuksen läheisyydessä on grillika-
tos, lintutorni ja tarkkailulato, jonne pääse pitkospuita pit-
kin myös pyörätuolilla.

Luontokeskuksessa on la 26.04.2008 lintukuvafestivaali,
josta löytyy lisätietoja tästä klikkaamalla.

Luontokeskuksen info ja aukioloajat löytyvät tästä klikkaa-
malla
. Karttalinkkejä: - Google Maps/Liminganlahden
luontokeskuksen kartta
tästä klikkaamalla.
- Limingan kunta/karttapalvelu


Kuva: Joutsenpariskunta matkalla iltasyönnille.
Liminganlahdella on virallisesti kaiken kaikkiaan 7 lintu-
tornia, jotka sijaitsevat seuraavissa paikoissa:
Sannanlahti, Puhkiavanperä, Virkkula, Temmesjokisuu,
Papinkari ja Koivukari.


Kuva: Ruokailevia joutsenia Liminganlahdella.
Linkkejä:
- Limingan kunta / Liminganlahden luontokeskus
avasi ovensa su 6.4.2008

- Liminganlahti / Wikipedia - WWF / Liminganlahti
- Kaleva plus / Liminganlahden Luontokeskus
- Metsähallitus / Natura-ohjelma
- Oulun seudun lintutornit